Jee, en oo kirjotellu taas pieneen hetkee.
Ei tässä ihmeitä oo tapahtunu. Välillä jopa tuntu, että asiat menee pirun hyvin, mutta enpäs osannu oottaa tätä hetkee, jolloin kaikki menee päin hevon vittua.
Pari viikkoo sainki olla ilonen ja onnellinen. Tänä iltana juhlittii siskon 18-vuotis synttäreitä ja ilta oliki hirmu kiva nii pitkälti, kunnes jäin yksin kotii ja laitoin maailman paskimman viestin, jonka vastausta en ois ikinä halunnu kuulla. Toisaalta mä arvasin sen, mutta mä en halunnu vaan ite tajuta sitä, nimittäin mä torjuin sen mun ajatuksista, että asiat meniski näin niinku ne nyt meni.
Pitkään aikaa en tuntenu ihteeni nii onnelliseks ku eilen. Mulla oli kerrankin tärkee ihmine vierellä, joka vei multa jalat alta heti ensimmäisena ku näin ees sen ekan kerran. Jos mä jotain tuun kaipaamaa tässä niin sitä, että mä olin pitkästä aikaa onnellinen ja mulla oli syytä hymyillä. Ehkä eniten kaipaan tän henkilön hymyä ja naurua. Oikeestaan koko ihmistä.
Tällä hetkellä mä vaan tärisen ja itken, ku musta tuntuu nii pahalle. En tosin ois uskonu, että se nyt jo tuntuu näi pahalle, mutta näköjää. Ehkä parempi vaa, että lähen nukkumaa ja unohan, että mitään koskaan on ollukkaa kenenkää kanssa.
Anteeks tämmönen postaus, mutta nyt ei tässä mielen päällä oo oikeestaa muuta. Mun fiilis on vaan niin maassa.
-Henna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti